Arctic Laundry

Arctic Laundry on ensimmäinen itsepalvelupesula Rovaniemellä. Pesulassa voit pestä kaikenlaisia konepestäviä vaatteita, mattoja ja suurempia kodintekstiilejä.

Yritys halusi yksinkertaiset, helposti ymmärrettävät mutta myös tyylikkäät kotisivut. Yrityksellä oli valmiina logo ja tekstisisältö, jonka pohjalta kotisivuja alettiin rakentamaan. Sivut ovat responsiiviset ja ne toimivat suomeksi ja englanniksi.

Yhteistyö digituon kanssa on alusta alkaen ollut välimatkasta huolimatta helppoa ja sujuvaa. Veera oivalsi nopeasti toiveeni yritykseni nettisivujen ilmeen suhteen ja tyylitteli sivut oman ammattiosaamisensa puitteissa lyhyessä ajassa erinomaisen onnistuneeseen julkaisukuntoon. Veeran työote oli vaativissakin paikoissa rauhallinen ja kuuleva. Hän selkeästi teki töitä asiakkaan toiveiden eteen. En voisi olla tyytyväisempi.

Svensk Larmteknik

Svensk Larmteknik on ruotsalainen yritys, joka asentaa hälytys- ja valvontajärjestelmiä.

Teimme yhteistyötä ja valmistimme yhdessä Gula Hunden yrityksen kanssa Svensk Larmteknik kotisivut. Tehtäväni oli suunnitella ja valmistaa kotisivujen ulkoasu. Yrityksellä oli valmiina tekstisisältö ja logo, jonka pohjalta ulkoasu syntyi. Sivut ovat responsiiviset.

CDJ-son

CDJ-son on ruotsalainen taiteilija.

Teimme yhteistyötä ja valmistimme yhdessä Canvio yrityksen kanssa CDJ-son kotisivut. Tehtäväni oli suunnitella ja valmistaa kotisivujen ulkoasu ja logo. Yrityksellä oli valmiina tekstisisältö ja omat kuvat. Sivut ovat responsiiviset.

Anna Elisa

Anna Elisa on ruotsalainen laulaja.

Tehtäväni oli suunnitella ja valmistaa kotisivujen ulkoasu ja toimivuus. Yrityksellä oli valmiina tekstisisältö ja omat kuvat. Sivut ovat responsiiviset.

Flyer

Suunnittelin ja valmistin kaksipuolisen A5 flyerin Arctic Laundry itsepalvelupesulalle.

Yritys halusi flyerin sisältävän uudet ja tärkeimmät tiedot itsepalvelupesulasta. Flyeri on ulkonäöltään pesulan modernia tyyliä.

 

Kelonkauneutta

Suunnittelin ja valmistin Kelonkauneutta logon asiakkaan toiveita kuunnellen.

Kelonkauneutta halusi logosta huokuvan herkkyyden, rauhallisuuden ja selkeyden mutta samalla myös korostaa omaa tyyliään.

Kelonkauneutta tekee käsintehtyjä macrametöitä.

 

PennyKnots

Suunnittelin ja valmistin PennyKnots logon asiakkaan toiveita kuunnellen.

PennyKnots halusi logossaan näkyvän merellisen boho hengen, hänellä oli selkeä visio mitä lähdettiin työstämään.

PennyKnots tekee käsintehtyjä macrametöitä.

 

SiruS

Suunnittelin ja valmistin SirunS logon asiakkaan toiveita kuunnellen.

SiruS halusi taustalla näkyvän hieman harmaata kelo viivaa, hänellä oli selkeä visio mitä lähdettiin työstämään. SiruS logo on tyyliltään asiallinen, luonnollinen ja konstailematon.

SiruS tekee käsintehtyjä macrametöitä.

 

Ikuisesti Solmussa

Suunnittelin ja valmistin Ikuisesti Solmussa logon asiakkaan toiveita kuunnellen.

Ikuisesti Solmussa halusi logoon kaunista, yksinkertaista ja ohutta ääriviivapiirrosta kasviaiheisesti. Fonttina oli kevyt calligraphy- tyyli.

Ikuisesti Solmussa tekee käsintehtyjä käsitöitä.

 

Priama

Suunnittelin ja valmistin Priama logon asiakkaan toiveita kuunnellen.

Priama halusi logossa näkyvän herkkyyden ja luonnollisuuden. Väri toiveina oli meri, metsä ja hiekka.

Priama tekee käsintehtyjä käsitöitä.

 

Aavanlaidalla

Suunnittelin ja valmistin Aavanlaidalla logon asiakkaan toiveita kuunnellen.

Aavanlaidalla halusi logon olevan yksinkertainen ja tyylikäs, joka ei viittaa mihinkään tuoteryhmään. Väri toiveina oli musta, kulta ja beige.

Aavanlaidalla tekee käsintehtyjä käsitöitä.

 

Hiljaknots

Suunnittelin ja valmistin Hiljaknots logon asiakkaan toiveita kuunnellen.

Hiljaknots halusi logon värin kuvaavan luonnonläheisyyttä. Väri toiveina oli beige. Logon tarkoitus oli yksinkertainen teksti.

Hiljaknots tekee useita eri käsitöitä. Makrameetöitä, korviksia, amppeleita, seinävaatteita ja avainnauhoja.